torstaina 28. kesäkuuta 2007

Kesätauko takana

Huomasin, että blogissani on ollut tahaton kesätauko. No nyt se on ohi ja saatte taas nauttia elämäni sisällöttömyydestä. Viitaten Helsinki-päivä -kirjoitukseeni, en koskaan mennyt sitten katsomaan Paulaa Espalle. Lähellä oli, mutta ei kuitenkaan.

Juhannus meni Sysmässä mökkeillen. Juhannusviikon keskiviikkona tuli puhelu: "lähdetäänkö huomenna Sysmään mökkeilemään juhannukseksi?" Totta kai lähden. Ei mulla muitakaan suunnitelmia ollut. Korjaus, olin ajatellut olla yksin Karkkilassa, lukien tenttiin. Niin vissiin.

Juhannusmökillä olleiden iät vaihtelivat välillä 15-30. Kylläpä teinit joivat erään viinapullon tyhjäksi, vaikka vielä oksennusten välissä yrittivät asiaa kieltää. Hauskaa siis oli. Sää suosi ja Päijänne oli mukavan viileä.

Juhannussattumuksista vielä sen verran, että minä oli Sysmässä, puheenjohtaja Luumäellä. Juhannuksen hukkumistapauksista yksi sattui Sysmässä, yksi Luumäellä. Kukaan ei soittanut minulle, olenko kunnossa. Puheenjohtajaa en ole nähnyt juhannuksen jälkeen. Lienee ulkomailla.

Yritän parhaillaan lukea tenttiin (siksi keksinkin muuta tekemistä ja aloin kirjoittaa blogiin). Globaaleja näkökulmia yhteiskuntapolitiikkaan -teostenttini on 13.7. Tiedoksenne, että olen tuo viikonlopun Jyväskylässä. Turha siis sanoa, ettette tienneet.

Tänään ja eilen mua on haastateltu useasti lehteen ja radioon. Aiheena oli ulkomaalaislain 46 § uudistaminen siten, että kolmansista maista tulevilla opiskelijoilla tulee olla oleskeluluvan saadakseen sairausvakuutus (tai lääkevakuutus, jos oleskelu kestää vähintään kaksi vuotta). Näin mielenkiintoista tänään. Mitäköhän huomenna?

5 kommenttia:

S kirjoitti...

Jätkä on teini.

Anonyymi kirjoitti...

Se Sysmässä hukkunut oli mies.

Saija kirjoitti...

Vallan vauhdikasta tuntuu olleen. Katja voi silminnäkijänä todistaa, että yritin soittaa sinulle juhannuksena - puhelimesi ei ollut auki. Vika ei siis ollut tällä kertaa Keski-Suomessa.

Hienoa, että ilmiinnyt tenttiin ja harmi, että poistun paikkakunnalta edellispäivänä. Pikkusiskon vihkiäiset lienevät juuri ja juuri hyväksyttävissä oleva syy?

katja kirjoitti...

Katja todistaa että koitettu on soittaa, toivottaa hyvät jussit ja kysellä lomatunnelmia mökiltä, kuten mese meille oli sijaintisi ilmoittanut.

Valitettavasti myös mie oon poissa paikkakunnalta, Ilosaari ja rokit vetää kohti Joensuuta jo perjantaina iltapäivästä.

Jarkko kirjoitti...

Kauhean kiireisiä nuo nykyajan NUORET naiset... Mut ei väkisin. Ralleiksi tulen seuraavan kerran.

Ja mieltä lämmittää suuresti ajatus siitä, että olitte yrittäneet soittaa. Vaikkakin epäilen vahvasti, että soittaminen jäi puhumisen asteelle - koska puhua te osaatte :)