tiistaina 10. heinäkuuta 2007

Lapissa on kylmää kesälläkin

Viime viikonlopun vietin rattoisissa merkeissä kavereiden kanssa Rovaniemellä Simerockissa. Matkaan lähdettiin torstain ja perjantain välisenä yönä ja paluumatka alkoi sunnuntaina kaikkien bändien lopettua puolilta öin.

Ensimmäisenä reissusta mieleen tulee se, että Lapissa on aina kylmä. Nytkin jäädyttiin noin 10 asteen tunnelmissa, ainoana lämmikkeenä takki ja olut. Jälkimmäinen lämmitti huomattavasti enemmän - jääkaappikylmänäkin.

Bändeistä parhaat keikat heitti mielestäni ehdottomasti Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, PMMP, Sunrise Avenue, Maija Vilkkumaa ja Disco Ensemble. Hyviä, mutta yllätyksettömiä olivat sitten Apulanta, Martti Servo ja Bleak.

Parasta antia olivat PMMP:n Paulan ja Miran välispiikit, jotka jaksoivat naurattaa. Aivan käsittämättömän hyvä bändi livenä. Suosittelen kaikille.

Majoituimme iällemme sopivasti mökkialueella kaukana itse festarialueesta. Festarit ovat ihan jees, mutta kyllä sitä on sen verran mukavuudenhaluinen, että mihinkään telttamajoitukseen en ikinä lähtisi. Sen sijaan saimme saunoa kolmesti päivässä ja laittaa itse hyvää ruokaa. Menyylle mahtui mm. makaroonilaatikkoa. Ei tule yllätyksenä.

Kaiken kaikkiaan festarikokemuksesta on sanottava, että Suomessa on todella paljon hyviä bändejä. Tänä kesänä pääsee tutustumaan vielä muunkinlaiseen musiikkiin, mutta siitä myöhemmin sitten.

Ja yksi mun tämän kesän teemabiiseistä on Sunrise Avenuen "Choose To Be Me".

0 kommenttia: