torstaina 12. heinäkuuta 2007

Opiskelijan arki

Olen tässä muutamat viime päivät kovasti tsempannut tenttiinlukemisen merkeissä. Outoa ollut taas palata "opiskelijan arkeen" hetkeksi. Sitä on sen verran kauan ollut edunvalvontahommissa, että on saanut hyvin vieraannutettua itsensä opiskelijuudesta.

Kyllä tuo tenttiinlukeminen kieltämättä on aika puuduttavaa hommaa. Ensimmäinen kirja oli tosi mielenkiintoinen, sitä luki innolla ja nopeasti. Kaksi jälkimmäistä taas ovat olleet sangen turhia ja tylsiä. Itse olen aina ollut "tärppilukija" ja harmittaa, kun en keksi mitään järjellisiä tehtävänantoja.

Kesälukeminen on kuitenkin vahvistanut sitä päätöstä, mikä on ollutkin. Haluan vuodenvaihteessa takaisin Jyväskylään, suorittaa opinnot loppuun ja valmistua (mielellään ennen Pöyhöstä) ja tehdä sitten sen jälkeen ihan mitä huvittaa. Jossain vaiheessa tiedän pääseväni ainakin ilmaiselle risteilylle. Tai ehkä ilmainen on väärä sana. Ansaittu kuulostaa paremmalta.

Tentin jälkeen onkin sitten kiire kirjoittaa neljä esseetä. Kaksi sosiaaliturvasta ja kaksi aiheesta Suomi maailmassa. Nuo ovatkin lähempänä omia kiinnostuksen kohteita kuin tämän huomisen tentin aihe.

Tentistä ei ole suuria odotuksia, mutta toivottavasti läpi menisi, jotta ei ehtisi kahta vuotta umpeutua edellisestä opintosuoritusmerkinnästä. Eikö se kolmonen ole se paras arvosana?

5 kommenttia:

Signe kirjoitti...

Hei kaikki, jotka etsitte pätevää työntekijää!

Voin lämpimästä suositella Jarkkoa, jolla on pitkä kokemus opiskelijoiden etujen ajamisesta erityisesti kansainvälisissä asioissa. Jarkko on myös tunnollinen ja reipas ja ihan OK työkaveri.

Että jos vaan hommia löytyy, niin soita Jarkolle loppuvuodesta, kun sen nykyiset hommat loppuu.

Joo-o, ei tässä muu auta... noin niinkun vedonlyönnin voittamisessa.

Jarkko kirjoitti...

Aika laimeeta... Mun mielestä mun kohdalla voisi käyttää ylisanoja ja ylistävämpää kieltä.

Henkilöpalvontakaan ei ole poissuljettua.

Mut siis, jos saan mielenkiintoisen ja hyväpalkkaisen työn, niin tuskin siitä kieltäydyn, mutta en myöskään mitään aktiivisesti etsi.

Ja laivalle on lähdössä kuulemma muitakin. Jeejee!

Jyväskylä on kaunis kaupunki. Sinne palaa mielellään pian takaisin. :)

s kirjoitti...

hv

Jarkko kirjoitti...

Mähän sanoin jo, että tuo oli ihan kannustava tuo valmistumiskommentti :)

Anna-Maria kirjoitti...

Tsemppiä kesäopintoihin :) SYL-vuoden päätteeksi eräänkin ylioppilaskunnan hpj uhkasi valmistua ennen minua vaan eipä ole Hyypän poika papereitaan saanut... kyllähän me kaikki, se on vain ajan kysymys. Gradu tökkii armottomasti muta kai se siitä...