perjantaina 31. elokuuta 2007

5 - 4 - 3 - 2 - 1 - WOW!

eli Taskuraketin lähtölaskenta.

Keskiviikkoiltana kävimme katsomassa Idols-kilpailussa kakkoseksi sijoittunutta, juuri esikoislevyllään platinaa myynyttä Anna Abreuta. Voi veljet, mikä keikka! Suurin osa LUXin asiakaskunnasta tuskin oli kuitenkaan tullut katsomaan Annan keikkaa, mutta hän sai otettua yleisönsä.

Keikan aikana ei kuultu ihan kaikkia Annan levy biisejä, mutta hän lauloi kappaleet: Ivory Tower, Shame, How Could You Do It, End of Love, Bad Girl, Everywhere I go ja encorena vielä kappaleen Solta-Se O Beijo.

Musiikillisesti Anna suoriutui keikasta varsin mallikkaasti. Ehkä vähän vireongelmia oli vielä, varsinkin hitaampien kappaleiden osalta. Viihteellisesti anti oli mitä parhainta.

Jos jotain selvisi keskiviikkona, niin se, että Anna on ihana ja että olen vielä suurempi fani kuin ennen keikkaa. Kannattaa ostaa levy, sieltä löytyy hyviä biisejä.

Harmittaa vaan, että kameraa en ottanut mukaan. Tätäkin entryä olisi voinut värittää vähän kuvamateriaalilla. No, ehkä seuraavan keikan jälkeen.

1 kommenttia:

Toiselta pilarilta kirjoitti...

Virkistävää, että aikuinen akateeminen mies tunnustaa pitävänsä 17-vuotiaasta Idols-tähtösestä. Musiikki ja laulutaito ovat plussaa.