Ajatusleikkinä aloin hahmottelemaan, millainen hallitus voisi muodostua. Päädyin seuraavaan kokoonpanoon:
pääministeri Matti Vanhanen kesk
valtiovarainministeri Jyrki Katainen kok
ulkoministeri Paula Lehtomäki kesk
ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Tarja Cronberg vihr
sisäministeri Jyri Häkämies kok
alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen kesk
opetusministeri Stefan Wallin rkp
kulttuuriministeri Sari Sarkomaa kok
työministeri Mari Kiviniemi kesk
maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja kesk
puolustusministeri Seppo Kääriäinen kesk
kauppa- ja teollisuusministeri Jari Koskinen kok
sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko kok
peruspalveluministeri Tanja Saarela kesk
oikeusministeri Jan Vapaavuori kok
II valtiovarainministeri Astrid Thors rkp
ympäristöministeri Anni Sinnemäki vihr
liikenne- ja viestintäministeri Marja Tiura kok
tiede- ja innovaatioministeri Marjo Matikainen-Kallström kok
yritysministeri/valtion osakesalkku Mauri Pekkarinen kesk
Arvauksessa on otettu mukaan seuraavat ennakko-olettamukset:
- hallituksen muodostavat Keskusta, Kokoomus, RKP ja Vihreät
- ministereitä on 20
- sukupuolijakauma 10-10
- uusina salkkuina tiede- ja yritysministerit
- Puhemiehistössä olisi Niinistö, Kalli ja Koskinen
Tämä ei ole "toivelista", en siis sano, että näin olisi paras...
Saa nähdä, miten käy.
keskiviikkona 28. maaliskuuta 2007
maanantaina 26. maaliskuuta 2007
Juhlajupinaa
Lauantai meni juhlahumussa Jyväskylässä. Helsingin retkikunta starttasi matkaan puoli kolmelta, päätyen juhla-asuissaan juhlapaikalle klo kuuden jälkeen. Tervehdyksiä oli vastaanottamassa tuttuun tapaan puheenjohtajisto. Yliopiston puolelta oli paikalla itse rehtori, mikä allekirjoittaneen mieltä lämmitti kovasti.
Juhlissa yo-kunnan puheenjohtajan pidettyä (hyvin) lyhyen puheensa, toi rehtori yliopiston tervehdyksen. Aivan oikeassa hän oli puhuessaan huippuyliopistossa ja muusta.
Iltajuhlan plussat ja miinukset:
+ rehtori
+ juhlien yleinen sujuvuus
+ uusien perinteiden säilyminen (puheenjohtajien pumppulaulu)
+ avec
+ paljon laulua, jälleen kerran
+ viime vuoden hallituslaisten näkeminen
+ viini (oli jotain reilua kauppaa, tiedän)
- ruoka (mistä lähtien ruotoinen pakastekala on ollut juhlavaa?)
- Suomen lippu puuttui (jälleen kävi kämmi)
- puhe naiselle (tarkoitus olisi kuitenkin olla edes jollakin lailla kohtelias)
- impro-ryhmä (vaikka sitä kautta sain tekosyyn jutella kahden fuksin kanssa)
- Gaudeamus igiturin jälkeen EI LAULETA!
Matkalla jatkoille pääsihteeri intoutui laulamaan kaksikin perinteikästä laulua. Jatkopaikalla oli ihan hyvä meno. Bändi oli ok, dj soitti mukavaa musiikkia, vaikka Meijua jouduin odottamaan kohtuuttoman kauan. Tytöt pitivät OP:lle puhuttelun, pientä draamaa saatiin aikaan erinäisten ihmisten välille, lohdutettavat ja lohduttajat kohtasivat, allekirjoittaneen luottokortti oltiin varastettu (sain takaisin, lähes käyttämättömänä) ja juttelemaan ehti monen sellaisen kanssa, jota ei pitkään aikaan ollut nähnyt.
Juteltua tuli niin paljon, että alkoholinjuontikin jäi vähemmälle. Pilkun jälkeen huomattiin, että julkisesta salaisuudesta oli tullut liian julkinen, eikä porukka ollutkaan lähdössä mihinkään. Tämä johti siihen, että jatkojenjatkoille päätyi tuplaten enemmän ihmisiä kuin oli tarkoitus. Aamun pikkutunteina eräs entinen puheenjohtaja pääsi kourimaan erästä edarin ryhmävastaavaa, kaljat katosivat alta aikayksikön (näillä ei tiettävästi ole tekemistä toistensa kanssa).
Nukkumaan taisin mennä klo kuuden aikaan. Epävarmuus johtuu kesäaikaan siirtymisestä, ei muusta.
Aamulla sillikselle lehahtivat myös pöllähtäneen näköiset Lea Laven ja Yoko Ono. Sauna oli (taas) jäänyt laittamatta päälle, mutta lopulta päästiin sinnekin. Saunassa tosi on rakenteellinen virhe, sillä miesten puolella istui 10 henkeä ja naisten puolella kaksi. Laudetilaa on saman verran.
Sillistarjoilut olivat makoisia, mutta Sohwin pannun himotus vei lopulta voiton ja tarinamme sankarit päätyivät Sohwille syömään.
Juhlista jäätiin kaipaamaan erityisesti Saijaa ja Katjaa, jotka olivat lakossa. Eivät tosin vapaaehtoisesti. Sitä se ay-toiminta teettää... Sohwilla olisimme toivoneet näkevämme Turvallisen Kassun (Neiti,---), mutta nyt jäi nekin napsut kaatamatta.
Viime vuoden juhlat olivat mielestäni vähän paremmat, voi tosin olla, että en osaa tarkastella asiaa objektiivisesti. Saa nähdä, mitä ensi vuoden juhlat tuovat tullessaan. Ehkä silloin on käytössä jo JYYn oma laulukirja...
Ja sitten vielä se kauan kaivattu juoruosio (open pyynnöstä):
* tanssilattialla näkyi pussailua
* entisen sihteerin tissit ovat kadonneet
* Matti oli kuulemma "tosi mukava"
* myös avautumisia oli kuultu
* tän käyntikortteja on ihan random-tyypeillä ja ne kuulemma saa soitella mulle... Tää liittyy siihen mun luottokorttivarkauteen. Jouduin sanoo, et PV. Kadun sitä nyt.
Myönnän, vähän laimeita paljastuksia. Jos tulee mieleen jotain uusia, niin jatkoa seuraa.
Juhlissa yo-kunnan puheenjohtajan pidettyä (hyvin) lyhyen puheensa, toi rehtori yliopiston tervehdyksen. Aivan oikeassa hän oli puhuessaan huippuyliopistossa ja muusta.
Iltajuhlan plussat ja miinukset:
+ rehtori
+ juhlien yleinen sujuvuus
+ uusien perinteiden säilyminen (puheenjohtajien pumppulaulu)
+ avec
+ paljon laulua, jälleen kerran
+ viime vuoden hallituslaisten näkeminen
+ viini (oli jotain reilua kauppaa, tiedän)
- ruoka (mistä lähtien ruotoinen pakastekala on ollut juhlavaa?)
- Suomen lippu puuttui (jälleen kävi kämmi)
- puhe naiselle (tarkoitus olisi kuitenkin olla edes jollakin lailla kohtelias)
- impro-ryhmä (vaikka sitä kautta sain tekosyyn jutella kahden fuksin kanssa)
- Gaudeamus igiturin jälkeen EI LAULETA!
Matkalla jatkoille pääsihteeri intoutui laulamaan kaksikin perinteikästä laulua. Jatkopaikalla oli ihan hyvä meno. Bändi oli ok, dj soitti mukavaa musiikkia, vaikka Meijua jouduin odottamaan kohtuuttoman kauan. Tytöt pitivät OP:lle puhuttelun, pientä draamaa saatiin aikaan erinäisten ihmisten välille, lohdutettavat ja lohduttajat kohtasivat, allekirjoittaneen luottokortti oltiin varastettu (sain takaisin, lähes käyttämättömänä) ja juttelemaan ehti monen sellaisen kanssa, jota ei pitkään aikaan ollut nähnyt.
Juteltua tuli niin paljon, että alkoholinjuontikin jäi vähemmälle. Pilkun jälkeen huomattiin, että julkisesta salaisuudesta oli tullut liian julkinen, eikä porukka ollutkaan lähdössä mihinkään. Tämä johti siihen, että jatkojenjatkoille päätyi tuplaten enemmän ihmisiä kuin oli tarkoitus. Aamun pikkutunteina eräs entinen puheenjohtaja pääsi kourimaan erästä edarin ryhmävastaavaa, kaljat katosivat alta aikayksikön (näillä ei tiettävästi ole tekemistä toistensa kanssa).
Nukkumaan taisin mennä klo kuuden aikaan. Epävarmuus johtuu kesäaikaan siirtymisestä, ei muusta.
Aamulla sillikselle lehahtivat myös pöllähtäneen näköiset Lea Laven ja Yoko Ono. Sauna oli (taas) jäänyt laittamatta päälle, mutta lopulta päästiin sinnekin. Saunassa tosi on rakenteellinen virhe, sillä miesten puolella istui 10 henkeä ja naisten puolella kaksi. Laudetilaa on saman verran.
Sillistarjoilut olivat makoisia, mutta Sohwin pannun himotus vei lopulta voiton ja tarinamme sankarit päätyivät Sohwille syömään.
Juhlista jäätiin kaipaamaan erityisesti Saijaa ja Katjaa, jotka olivat lakossa. Eivät tosin vapaaehtoisesti. Sitä se ay-toiminta teettää... Sohwilla olisimme toivoneet näkevämme Turvallisen Kassun (Neiti,---), mutta nyt jäi nekin napsut kaatamatta.
Viime vuoden juhlat olivat mielestäni vähän paremmat, voi tosin olla, että en osaa tarkastella asiaa objektiivisesti. Saa nähdä, mitä ensi vuoden juhlat tuovat tullessaan. Ehkä silloin on käytössä jo JYYn oma laulukirja...
Ja sitten vielä se kauan kaivattu juoruosio (open pyynnöstä):
* tanssilattialla näkyi pussailua
* entisen sihteerin tissit ovat kadonneet
* Matti oli kuulemma "tosi mukava"
* myös avautumisia oli kuultu
* tän käyntikortteja on ihan random-tyypeillä ja ne kuulemma saa soitella mulle... Tää liittyy siihen mun luottokorttivarkauteen. Jouduin sanoo, et PV. Kadun sitä nyt.
Myönnän, vähän laimeita paljastuksia. Jos tulee mieleen jotain uusia, niin jatkoa seuraa.
lauantaina 24. maaliskuuta 2007
Suuri päivä
Nyt se on täällä, se kauan odotettu vuosijuhlapäivä.
Juna lähtee Helsingistä muutaman tunnin sisällä ja siitä ne vuoden parhaat (?) bileet sitten alkaakin. Voisin kuvitella, että niistä ainakin alkuviikoksi riittää kerrottavaa, kunhan allekirjoittaneella pysyy vaan muisti toiminnassa.
Viimeistään maanantaina viiltävää syväanalyysiä siis luvassa.
Kasperia yritin vielä houkutella lähtemään, mutta valitettavasti ei onnistunut. Helsingin suunnalta tulossa kaikesta huolimatta sangen edustava kööri, mukaanlukien oman kämppäni asukkaista 100 %. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita edessä, mutta sehän tästä kaikesta tekee mielenkiintoista.
Nyt frakki päälle ja menoksi. Jallua yhden tähden ja konjakkia toiselle jalalle.
Bileet!
Juna lähtee Helsingistä muutaman tunnin sisällä ja siitä ne vuoden parhaat (?) bileet sitten alkaakin. Voisin kuvitella, että niistä ainakin alkuviikoksi riittää kerrottavaa, kunhan allekirjoittaneella pysyy vaan muisti toiminnassa.
Viimeistään maanantaina viiltävää syväanalyysiä siis luvassa.
Kasperia yritin vielä houkutella lähtemään, mutta valitettavasti ei onnistunut. Helsingin suunnalta tulossa kaikesta huolimatta sangen edustava kööri, mukaanlukien oman kämppäni asukkaista 100 %. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita edessä, mutta sehän tästä kaikesta tekee mielenkiintoista.
Nyt frakki päälle ja menoksi. Jallua yhden tähden ja konjakkia toiselle jalalle.
Bileet!
tiistaina 20. maaliskuuta 2007
Terveisiä edustajiston kokouksesta
Pitää vielä avautua...
Olin JYYn edustajiston kokouksessa viime viikolla. Oli todella hauskaa nähdä tuttuja naamoja taas pitkän tauon jälkeen. Allekirjoittaneelle myönnettiin vastuuvapaus, mikä sinänsä oli vapauttavaa, ainakin noin symbolisesti. Kokous sinänsä oli kuitenkin aikamoista tuskaa.
Kaksi asiaa, jotka jäivät erityisesti kaihertamaan, olivat MÄÄn aloite ja JYYn tilinpäätöksen yhteydessä tehtävät rahastosiirrot.
MÄÄ teki aloitteen, joka mukailee aika pitkälti HYYssä omaksuttua linjaa, jossa ylioppilaskunnan toiminnan määrärahasta 0,7 % laitetaan kehitysyhteistyöhön. Aloite herättikin edustajiston keskustelemaan pitkään ja hartaasti. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että kehitysyhteistyö on erittäin tärkeää. Erimielisyyttä oli siitä, tulisiko ylioppilaskunnan rahaa käyttää hankkeisiin.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan rahoja ei voi kehitysyhteistyöhön laittaa. On mielestäni tärkeää, että valtiot nostaisivat kehymäärärahansa 0,7 %:iin BKT:sta, mutta ylioppilaskunnat eivät tähän voi lähteä.
Perustelen kantaani kahdella erityisesti ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydellä. Suomen perustuslaissa on määritelty ns. negatiivinen yhdistymisvapaus, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuulua mihinkään yhdistykseen, mikäli näin ei halua. Ylioppilaskunta on kuitenkin julkisoikeudellinen yhteisö, joka käyttää julkista valtaa; täten myös automaatiojäsenyys on lakiin kirjattu.
Automaatiojäsenyyden oikeutuksesta on puhuttu jo vuosia, eikä asia ole enää niin itsestäänselvä. Ylioppilaskunnat eivät ole aatteellisia organisaatioita. Toki mielipiteitä ja arvoja on, mutta ne liittyvät opiskelijoiden edunvalvontaan ja palvelutuotantoon. Aatteellinen toiminta jää kansalaisjärjestöille ja puolueille.
Mikäli ylioppilaskunnat muuttuvat kansalaisjärjestöiksi, niitä tullaan myös kohtelemaan sellaisina. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ylioppilaskunnista tulee rekisteröityjä yhdistyksiä, julkisen vallan käytön oikeus poistetaan ja jäsenyydestä tulee vapaaehtoinen. Mikäli näin tapahtuisi, se tarkoittaisi mm. YTHS:n alasajoa, ylioppilaskunnan ja Suomen ylioppilaskuntien liiton toiminnan kaventamista sekä edunvalvonnan heikentämistä.
Ylioppilaskunnan toiminnan rahoitus pohjautuu jäsenmaksutuottoihin. Yliopisto-opiskelijan on pakko jäsenmaksunsa maksaa, mikäli haluaa opiskella. Jos rahoitus merkittävästi laskee, laskee myös toiminnan laajuus. Tätä kautta ylioppilaskunnan tulee miettiä, mitä sanoo ja mihin rahansa laittaa.
Asetan kehymäärärahakysymyksen samalle viivalle erilaisten yhteiskunnallisten kannanottojen kanssa. Mikäli ylioppilaskunta esittää kannanottoja asioista, jotka aatteellisesti osalle jäsenistöstä ovat vieraita, näyttäytyy ylioppilaskunta tällöin kansalaisjärjestönä. Esimerkkejä tällaisista kannanotoista voisi olla vaikka adoptio-oikeus homopareille, ydinperheen korostaminen ja ydinvoiman lisärakentaminen.
Samoin kehyrahojen osalta sanoisin, että mikäli opiskelijan on pakko jäsenmaksu maksaa, tulee tällöin rahat käyttää ainoastaan sellaiseen toimintaan, mikä jotenkin voidaan katsoa palautuvan hänelle edunvalvontana, palveluna ja hyvinvointina.
Olen ehdottomasti ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden kannattaja ja sillä kannalla tulen olemaan aina.
JYYnkin kehytoimintaa tulee toki kehittää, mutta tämä tulee tehdä vapaaehtoisten maksujen kautta. Oma ehdotukseni olisi, että vapaaehtoisten kehymaksujen suuruutta tarkistettaisiin ja maksut esimerkiksi tuplattaisiin. Kyse on kuitenkin periaatteesta; ne jotka maksavat kehymaksun luultavasti maksaisivat sen riippumatta siitä, onko maksu viisi vai 10 euroa.
Tämän lisäksi tulee olla mahdollisuus avoimeen lahjoitukseen. Tätä JYYn kehysektorin tulisi myös markkinoida esimerkiksi keskisuomalaisille yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Laitetaan pystyyn yhteiset kehitysyhteistyötalkoot!
Olin JYYn edustajiston kokouksessa viime viikolla. Oli todella hauskaa nähdä tuttuja naamoja taas pitkän tauon jälkeen. Allekirjoittaneelle myönnettiin vastuuvapaus, mikä sinänsä oli vapauttavaa, ainakin noin symbolisesti. Kokous sinänsä oli kuitenkin aikamoista tuskaa.
Kaksi asiaa, jotka jäivät erityisesti kaihertamaan, olivat MÄÄn aloite ja JYYn tilinpäätöksen yhteydessä tehtävät rahastosiirrot.
MÄÄ teki aloitteen, joka mukailee aika pitkälti HYYssä omaksuttua linjaa, jossa ylioppilaskunnan toiminnan määrärahasta 0,7 % laitetaan kehitysyhteistyöhön. Aloite herättikin edustajiston keskustelemaan pitkään ja hartaasti. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että kehitysyhteistyö on erittäin tärkeää. Erimielisyyttä oli siitä, tulisiko ylioppilaskunnan rahaa käyttää hankkeisiin.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ylioppilaskunnan rahoja ei voi kehitysyhteistyöhön laittaa. On mielestäni tärkeää, että valtiot nostaisivat kehymäärärahansa 0,7 %:iin BKT:sta, mutta ylioppilaskunnat eivät tähän voi lähteä.
Perustelen kantaani kahdella erityisesti ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydellä. Suomen perustuslaissa on määritelty ns. negatiivinen yhdistymisvapaus, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuulua mihinkään yhdistykseen, mikäli näin ei halua. Ylioppilaskunta on kuitenkin julkisoikeudellinen yhteisö, joka käyttää julkista valtaa; täten myös automaatiojäsenyys on lakiin kirjattu.
Automaatiojäsenyyden oikeutuksesta on puhuttu jo vuosia, eikä asia ole enää niin itsestäänselvä. Ylioppilaskunnat eivät ole aatteellisia organisaatioita. Toki mielipiteitä ja arvoja on, mutta ne liittyvät opiskelijoiden edunvalvontaan ja palvelutuotantoon. Aatteellinen toiminta jää kansalaisjärjestöille ja puolueille.
Mikäli ylioppilaskunnat muuttuvat kansalaisjärjestöiksi, niitä tullaan myös kohtelemaan sellaisina. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ylioppilaskunnista tulee rekisteröityjä yhdistyksiä, julkisen vallan käytön oikeus poistetaan ja jäsenyydestä tulee vapaaehtoinen. Mikäli näin tapahtuisi, se tarkoittaisi mm. YTHS:n alasajoa, ylioppilaskunnan ja Suomen ylioppilaskuntien liiton toiminnan kaventamista sekä edunvalvonnan heikentämistä.
Ylioppilaskunnan toiminnan rahoitus pohjautuu jäsenmaksutuottoihin. Yliopisto-opiskelijan on pakko jäsenmaksunsa maksaa, mikäli haluaa opiskella. Jos rahoitus merkittävästi laskee, laskee myös toiminnan laajuus. Tätä kautta ylioppilaskunnan tulee miettiä, mitä sanoo ja mihin rahansa laittaa.
Asetan kehymäärärahakysymyksen samalle viivalle erilaisten yhteiskunnallisten kannanottojen kanssa. Mikäli ylioppilaskunta esittää kannanottoja asioista, jotka aatteellisesti osalle jäsenistöstä ovat vieraita, näyttäytyy ylioppilaskunta tällöin kansalaisjärjestönä. Esimerkkejä tällaisista kannanotoista voisi olla vaikka adoptio-oikeus homopareille, ydinperheen korostaminen ja ydinvoiman lisärakentaminen.
Samoin kehyrahojen osalta sanoisin, että mikäli opiskelijan on pakko jäsenmaksu maksaa, tulee tällöin rahat käyttää ainoastaan sellaiseen toimintaan, mikä jotenkin voidaan katsoa palautuvan hänelle edunvalvontana, palveluna ja hyvinvointina.
Olen ehdottomasti ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden kannattaja ja sillä kannalla tulen olemaan aina.
JYYnkin kehytoimintaa tulee toki kehittää, mutta tämä tulee tehdä vapaaehtoisten maksujen kautta. Oma ehdotukseni olisi, että vapaaehtoisten kehymaksujen suuruutta tarkistettaisiin ja maksut esimerkiksi tuplattaisiin. Kyse on kuitenkin periaatteesta; ne jotka maksavat kehymaksun luultavasti maksaisivat sen riippumatta siitä, onko maksu viisi vai 10 euroa.
Tämän lisäksi tulee olla mahdollisuus avoimeen lahjoitukseen. Tätä JYYn kehysektorin tulisi myös markkinoida esimerkiksi keskisuomalaisille yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Laitetaan pystyyn yhteiset kehitysyhteistyötalkoot!
Vaalit tulivat ja menivät
Eduskuntavaaleissa Kokoomus sai lähes veretseisauttavan vaalivoiton. Parhaasta mahdollisesta tuloksesta jäätiin vain vähän, sillä Keskusta voitti Kokoomuksen yhdellä prosenttiyksiköllä, mikä paikkamäärissä tällä kertaa tarkoitti yhtä paikkaa.
Kokoomuksen vaalivoitto oli silti suurempi kuin monet osasivat kuvitella. Samoin yllättävän suuri oli myös SDP:n alamäki. Demareiden alennustilaan lienevät vaikuttaneen ainakin SAK:n kampanjakohu, Luhtasen sekoilu, puheenjohtajan heikko julkisuuskuva ja alhainen äänestysaktiivisuus. Perinteisestihän alhainen äänestysaktiviisuus on näkynyt tuloksissa erityisesti Kokoomuksen eduksi.
Hallitusneuvottelut ovat täydessä käynnissä. Oma arvaukseni on, että hallituksessa ovat Keskusta, Kokoomus, RKP ja Vihreät. Mielenkiintoisinta tässä mallissa olisi Vihreiden ministerisalkut ja ministerit. Nyt kun puolueen puheenjohtaja on ulkona hallituksesta, voi olla että hänelle ei irtoa myöskään ministerinpaikkaa. Mahdollisuuksia Vihreistä löytyy: Brax, Hautala, Sinnemäki, Niinistö, Haavisto, ihan vaan muutamia mainitakseni.
Keskusta kierrättänee useampia viime hallituksen ministereitään. Suuria muutoksia nimipuolella tuskin tulee. Salkku vaihtuu kuitenkin useammalla.
Kokoomuksellakin riittää päteviä ja halukkaita. Mielenkiintoisinta on kuitenkin nähdä, missä tehtävässä Sauli Niinistö nähdään ensi kaudella, mikäli Kokoomus hallitukseen nousee. Spekulaatioissa ovat olleet mm. puhemiehen ja ulkoministerin pestit. Oma veikkaukseni on puhemies.
Niinistön äänimäärä oli huima, yli 60 000. Siitä ei vähään aikaan rikota.
Loppujen lopuksi vaalien tulokseen voi olla tyytyväinen. Demareiden puheenjohtaja arvosteli, että imagovaaleissa SDP ei pärjännyt asialinjalla. Itse haluiasin kuitenkin ajatella, että näissä vaaleissa erityisesti asiakysymykset ratkaisivat. Oli miten oli, tulos oli hieno.
Kokoomuksen vaalivoitto oli silti suurempi kuin monet osasivat kuvitella. Samoin yllättävän suuri oli myös SDP:n alamäki. Demareiden alennustilaan lienevät vaikuttaneen ainakin SAK:n kampanjakohu, Luhtasen sekoilu, puheenjohtajan heikko julkisuuskuva ja alhainen äänestysaktiivisuus. Perinteisestihän alhainen äänestysaktiviisuus on näkynyt tuloksissa erityisesti Kokoomuksen eduksi.
Hallitusneuvottelut ovat täydessä käynnissä. Oma arvaukseni on, että hallituksessa ovat Keskusta, Kokoomus, RKP ja Vihreät. Mielenkiintoisinta tässä mallissa olisi Vihreiden ministerisalkut ja ministerit. Nyt kun puolueen puheenjohtaja on ulkona hallituksesta, voi olla että hänelle ei irtoa myöskään ministerinpaikkaa. Mahdollisuuksia Vihreistä löytyy: Brax, Hautala, Sinnemäki, Niinistö, Haavisto, ihan vaan muutamia mainitakseni.
Keskusta kierrättänee useampia viime hallituksen ministereitään. Suuria muutoksia nimipuolella tuskin tulee. Salkku vaihtuu kuitenkin useammalla.
Kokoomuksellakin riittää päteviä ja halukkaita. Mielenkiintoisinta on kuitenkin nähdä, missä tehtävässä Sauli Niinistö nähdään ensi kaudella, mikäli Kokoomus hallitukseen nousee. Spekulaatioissa ovat olleet mm. puhemiehen ja ulkoministerin pestit. Oma veikkaukseni on puhemies.
Niinistön äänimäärä oli huima, yli 60 000. Siitä ei vähään aikaan rikota.
Loppujen lopuksi vaalien tulokseen voi olla tyytyväinen. Demareiden puheenjohtaja arvosteli, että imagovaaleissa SDP ei pärjännyt asialinjalla. Itse haluiasin kuitenkin ajatella, että näissä vaaleissa erityisesti asiakysymykset ratkaisivat. Oli miten oli, tulos oli hieno.
torstaina 8. maaliskuuta 2007
Elämää Helsingissä
Helsinki on jännä paikka. Tänne pitäisi jossain vaiheessa sitten muuttaa, koska Helsingin alueellahan on kaikki työpaikat. Toivon, että niin ei ole.
Vaikka en olekaan keskustalaisen hajasijoittamisen kannalla, en siltikään ihan heti ole muuttamassa takaisin tänne, kunhan vuodenvaihteessa muutan takaisin Jyväskylään. Ei sillä, että Helsingissä olisi jotain kamalasti vialla tai olisin ahdistunut siitä, että täällä asun, vaan ennemminkin sillä, että pikkukaupunki sopii mulle paljon paremmin.
Jyväskylä on itse asiassa aika sopivan kokoinen paikka. Siellä olen viihtynyt todella hyvin.
Helsinki alkaa olla jo sen kokoinen kaupunki, että täällä on ihan liian outoja ihmisiä. Jos joku on oudompi kuin minä, niin se alkaa olla jo vähän liikaa. En pidä sellaisesta.
Toki Jyväskylän etu on myös se, että siellä on paljon kavereita. Ihastun kuitenkin myös kaupunkiin, sen ilmapiiriin ja ihmisiin. Jyväskylä rulettaa.
(Tätä kirjoitusta ei saa käyttää minua vastaan vuoden päästä ja myöhemmin, jos joskus haukun Jyväskylää)
Vaikka en olekaan keskustalaisen hajasijoittamisen kannalla, en siltikään ihan heti ole muuttamassa takaisin tänne, kunhan vuodenvaihteessa muutan takaisin Jyväskylään. Ei sillä, että Helsingissä olisi jotain kamalasti vialla tai olisin ahdistunut siitä, että täällä asun, vaan ennemminkin sillä, että pikkukaupunki sopii mulle paljon paremmin.
Jyväskylä on itse asiassa aika sopivan kokoinen paikka. Siellä olen viihtynyt todella hyvin.
Helsinki alkaa olla jo sen kokoinen kaupunki, että täällä on ihan liian outoja ihmisiä. Jos joku on oudompi kuin minä, niin se alkaa olla jo vähän liikaa. En pidä sellaisesta.
Toki Jyväskylän etu on myös se, että siellä on paljon kavereita. Ihastun kuitenkin myös kaupunkiin, sen ilmapiiriin ja ihmisiin. Jyväskylä rulettaa.
(Tätä kirjoitusta ei saa käyttää minua vastaan vuoden päästä ja myöhemmin, jos joskus haukun Jyväskylää)
maanantaina 5. maaliskuuta 2007
Vaalikampanjointia
Vaalikampanjointi on (taas) saanut ikäviä piirteitä. Olisi mukavan idealistista ajatella, että kaikki puolueet haluaisivat korostaa omia vahvoja puoliaan toisten haukkumisen sijaan. Kuten huomattua, näin ei kuitenkaan ole. En halua osoittaa syyttävää sormea pelkästään SAK:hon ja "sen poliittiseen siipeen SDP:hen", vaan kyllä niitä muiden puolueiden mollaajia löytyy joka puolueesta.
Politiikka on peliä ja vaalit ovat politiikan play-offsit. Vain play-off-parrat puuttuvat. Keskinäinen loanheitto kuitenkin aina vaikuttaa myös siihen, millaiset ovat edellytykset puolueilla on yhteistyöhön vaalien jälkeen.
Vaaleissa puolueet korostavat omia piirteitään (mitkä ne milloinkin halutaan olevan), ja vastustajat piirtävät kauhukuvaa niiden vanhojen olettamusten pohjalta, mitkä puoluista on. Taitaakin olla niin, että suurin este puolueen uudistumiselle ei tule puolueen sisältä vaan muiden puolueiden maalailemista kuvista. Aito uudistuminen ei ole mahdollista, mikäli puolue halutaan nähdä jonain ihan muuna. Kansa se on, joka nämä asiat loppupeleissä ratkaisee.
Minulla on ongelma. En tiedä, ketä äänestää.
Olen tehnyt itselleni jo selväksi, että yhdenkään ehdokkaan vaalityöhön en osallistu. Jos olisin aktiivisesti tekemässä kampanjaa, voisi olla helpompaa äänestääkin. Nyt näin ei ole. Pohtiessani asiaa, olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin:
1. Äänestän puoluetta, jonka jäsen olen (ei ole mitään syytä vaihtaa)
2. Äänestän miestä (en ole sovinisti, mutta miehelläkin pitää olla oikeus äänestää miestä ilman, että joutuu tasa-arvotanttojen tallomaksi)
Päättämättä on vielä, etsinkö ehdokkaan, jonka mielipiteet parhaiten vastaavat omiani, vai
annanko ääneni tukena nuorelle, vaikka en hänen kanssaan hirveän samaa mieltä itselleni tärkeistä asioista olisikaan (vaalikoneen kokonaistulosten perusteella paras, mutta tärkeissä kysymyksissä ei). Vaikeaa tämä ehdokkaan löytäminen.
Vaalitouhuja katsellessa tulee melkein tunne, että pitäisi olla itse ehdolla. Mutta niin se kai on, että henkilö, joka on eniten kanssasi samaa mieltä olet sinä itse. Tässäkin voi olla toki yksilöllisiä eroja. En oikeasti haluisi olla ehdolla. En ainakaan nyt. Ehkä neljän vuoden päästä. Olenhan silloin jo valmistunutkin. Ehkä.
Jos kuitenkin olisin nyt ehdolla, millainen olisi äänestäjäkuntani? Millaiseksi muotoutuisi äänestäjäprofiili?
Olisiko se: 18-30-vuotias akateemisesti koulutettu/yliopisto-opiskelija, erityisesti yksineläjät; sosiaaliset, yhteiskunnallisesti aktiiviset nuoret aikuiset oppialasta riippumatta, kuitenkin painottuen ihmistieteisiin? Mielestäni kohderyhmä tulee rajata tarkasti. Ärsyttäviä ovat ne, jotka lupaavat kaikille kaikkea. Tai ehkä musta ei vaan ole myymään itseäni.
Yhtä kaikki, olen iloinen siitä, että SAK luopuu lokakampanjastaan. Ensimmäisen kampanjan tekemiseen meni varmaan leijonan osa siitä 300 000 eurosta, mikä siihen oli varattu. Toivottavasti toinen on parempi.
Testasin kuinka vihreä olen. Tulos oli 44%.
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Mitalipelit alkavat.
Politiikka on peliä ja vaalit ovat politiikan play-offsit. Vain play-off-parrat puuttuvat. Keskinäinen loanheitto kuitenkin aina vaikuttaa myös siihen, millaiset ovat edellytykset puolueilla on yhteistyöhön vaalien jälkeen.
Vaaleissa puolueet korostavat omia piirteitään (mitkä ne milloinkin halutaan olevan), ja vastustajat piirtävät kauhukuvaa niiden vanhojen olettamusten pohjalta, mitkä puoluista on. Taitaakin olla niin, että suurin este puolueen uudistumiselle ei tule puolueen sisältä vaan muiden puolueiden maalailemista kuvista. Aito uudistuminen ei ole mahdollista, mikäli puolue halutaan nähdä jonain ihan muuna. Kansa se on, joka nämä asiat loppupeleissä ratkaisee.
Minulla on ongelma. En tiedä, ketä äänestää.
Olen tehnyt itselleni jo selväksi, että yhdenkään ehdokkaan vaalityöhön en osallistu. Jos olisin aktiivisesti tekemässä kampanjaa, voisi olla helpompaa äänestääkin. Nyt näin ei ole. Pohtiessani asiaa, olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin:
1. Äänestän puoluetta, jonka jäsen olen (ei ole mitään syytä vaihtaa)
2. Äänestän miestä (en ole sovinisti, mutta miehelläkin pitää olla oikeus äänestää miestä ilman, että joutuu tasa-arvotanttojen tallomaksi)
Päättämättä on vielä, etsinkö ehdokkaan, jonka mielipiteet parhaiten vastaavat omiani, vai
annanko ääneni tukena nuorelle, vaikka en hänen kanssaan hirveän samaa mieltä itselleni tärkeistä asioista olisikaan (vaalikoneen kokonaistulosten perusteella paras, mutta tärkeissä kysymyksissä ei). Vaikeaa tämä ehdokkaan löytäminen.
Vaalitouhuja katsellessa tulee melkein tunne, että pitäisi olla itse ehdolla. Mutta niin se kai on, että henkilö, joka on eniten kanssasi samaa mieltä olet sinä itse. Tässäkin voi olla toki yksilöllisiä eroja. En oikeasti haluisi olla ehdolla. En ainakaan nyt. Ehkä neljän vuoden päästä. Olenhan silloin jo valmistunutkin. Ehkä.
Jos kuitenkin olisin nyt ehdolla, millainen olisi äänestäjäkuntani? Millaiseksi muotoutuisi äänestäjäprofiili?
Olisiko se: 18-30-vuotias akateemisesti koulutettu/yliopisto-opiskelija, erityisesti yksineläjät; sosiaaliset, yhteiskunnallisesti aktiiviset nuoret aikuiset oppialasta riippumatta, kuitenkin painottuen ihmistieteisiin? Mielestäni kohderyhmä tulee rajata tarkasti. Ärsyttäviä ovat ne, jotka lupaavat kaikille kaikkea. Tai ehkä musta ei vaan ole myymään itseäni.
Yhtä kaikki, olen iloinen siitä, että SAK luopuu lokakampanjastaan. Ensimmäisen kampanjan tekemiseen meni varmaan leijonan osa siitä 300 000 eurosta, mikä siihen oli varattu. Toivottavasti toinen on parempi.
Testasin kuinka vihreä olen. Tulos oli 44%.
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Mitalipelit alkavat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
