"Voinko puhua suoraan,
vai kuuluuko mun teeskennellä?
Sanoa, että on hauskaa,
vaikka kaikki menee päin persettä."
(T.Wirtanen/Irina)
Tämän kesän henkilökohtaiseksi suosikkiralliksi on nousemassa Irinan Miksi hänkin on täällä? -viisu. Vaikka mulla ei olekaan ketään, jota kohtaan tuntisin vastaavaa ahdistusta, löytyy kappaleen sanoituksesta silti paljon sellaista, mikä kolahtaa.
Kannattaa tutustua. Kappale on kuunneltavissa mm. EMIn jukeboxissa.
Heinäkuusta muuten muuttuvat elämäntavat. Saa nähdä kauan kestää...
lauantaina 30. kesäkuuta 2007
torstaina 28. kesäkuuta 2007
Kesätauko takana
Huomasin, että blogissani on ollut tahaton kesätauko. No nyt se on ohi ja saatte taas nauttia elämäni sisällöttömyydestä. Viitaten Helsinki-päivä -kirjoitukseeni, en koskaan mennyt sitten katsomaan Paulaa Espalle. Lähellä oli, mutta ei kuitenkaan.
Juhannus meni Sysmässä mökkeillen. Juhannusviikon keskiviikkona tuli puhelu: "lähdetäänkö huomenna Sysmään mökkeilemään juhannukseksi?" Totta kai lähden. Ei mulla muitakaan suunnitelmia ollut. Korjaus, olin ajatellut olla yksin Karkkilassa, lukien tenttiin. Niin vissiin.
Juhannusmökillä olleiden iät vaihtelivat välillä 15-30. Kylläpä teinit joivat erään viinapullon tyhjäksi, vaikka vielä oksennusten välissä yrittivät asiaa kieltää. Hauskaa siis oli. Sää suosi ja Päijänne oli mukavan viileä.
Juhannussattumuksista vielä sen verran, että minä oli Sysmässä, puheenjohtaja Luumäellä. Juhannuksen hukkumistapauksista yksi sattui Sysmässä, yksi Luumäellä. Kukaan ei soittanut minulle, olenko kunnossa. Puheenjohtajaa en ole nähnyt juhannuksen jälkeen. Lienee ulkomailla.
Yritän parhaillaan lukea tenttiin (siksi keksinkin muuta tekemistä ja aloin kirjoittaa blogiin). Globaaleja näkökulmia yhteiskuntapolitiikkaan -teostenttini on 13.7. Tiedoksenne, että olen tuo viikonlopun Jyväskylässä. Turha siis sanoa, ettette tienneet.
Tänään ja eilen mua on haastateltu useasti lehteen ja radioon. Aiheena oli ulkomaalaislain 46 § uudistaminen siten, että kolmansista maista tulevilla opiskelijoilla tulee olla oleskeluluvan saadakseen sairausvakuutus (tai lääkevakuutus, jos oleskelu kestää vähintään kaksi vuotta). Näin mielenkiintoista tänään. Mitäköhän huomenna?

maanantaina 18. kesäkuuta 2007
SYL:n tuparit
SYL vietti viime torstaina tupareitaan yhdessä asuintovereidensa SAMOKin, OLLin ja Otuksen kanssa. Tilat julisti avatuiksi opetusministeri Sari Sarkomaa ja illalla viihdytti taiteilija, kansanedustaja Mikko Alatalo.
Yli 400 henkeä mahtui hyvin paikalle. Ilta oli hyvää harjoitusta loppuvuoden glögejä silmällä pitäen. Porukka viihtyi ja ruokaa jäi. Maistuisiko tapakset? Nyt saisi halvalla.
Harva kansanedustaja huutaa ryhmälle nuoria kysymyksen: "Onko täällä neitsyitä?". Mikko kuitenkin teki niin.
Illan parasta antia oli kuitenkin hetki, jolloin Alatalo lauloi ja eturivissä tanssivat niin entinen maa- ja metsätalousministeri, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja kuin vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäkikin. Eduskunta on yhtä suurta perhettä.
Kaikki kokoomuslaiset eivät kuitenkaan halunneet tanssia kepulaisen tahdissa. Heh.

keskiviikkona 13. kesäkuuta 2007
Eilinen Helsinki-päivä
Eilen tulin hyvälle mielelle, kun rankan päivän jälkeen oli lähdössä bussilla kotiin ja menin Ateneumin edustalle pysäkille. Rautatientorilla oli Helsinki-päivän juhlintaan liittyvä konsertti, jossa soitti Riku Niemen orkesteri, artisteinaan Jorma Kääriäinen ja Paula Koivuniemi.
Jorkka ei polyesteripaidassaan mua kovin kuumaksi saanut, toisin kuin Paula. Koivuniemen upean tulkinnan ja lavakarisman takia jätin nousematta bussiin ja istuin pysäkillä odotellen seuraavaa vuoroa.
Kiitos Paulalle päivän pelastuksesta! Ensi viikolla Paula muuten esiintyy Espan lavalla ilmaiskonsertissa. Sinne!

torstaina 7. kesäkuuta 2007
Unelma lomasta
Olen viimepäivät aktiivisesti katsellut eri matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden äkkilähtö- ja lentohintoja. Tuossa elokuussa voisi käydä matkoilla, jos vaan saisi edullisesti. Olisi tosin outoa vaan lähteä lomalle. Se olisi niiiiiiin ei mun tyyppistä.
Tänään ajattelin olla vain hetken toimistolla. Toisin taas kävi. Täyttä päivää sitä täällä istutaan, vaikka tuntuu jo siltä, että mitään ei saa aikaiseksi. Syksyn hommat on jo mielessä. Kiirettä riittää, ainakin ajatuksen tasolla.
Lomailuun mulla kuuluu myös opiskelua. Valtio-oppi, filosofia ja yhteiskuntapolitiikka ovat tän kesän hittejä. Kannattaa kokeilla, suosittelen. Nähtäväksi jää, mitä loppupeleissä OIKEESTI saan suoritettua. Valmistuminen tuntuu joskus aika kaukaiselta.
Ehkä sitä voi yhdistää asioita. Kirjoja voi lukea rannallakin.
Tai toimistolla.

tiistaina 5. kesäkuuta 2007
Kesäpäivä toimistolla
Ulkona kuuma ja minä hikoilen toimistolla. Tuttu tunne? Meille monelle se kuitenkin on todellisuutta.
Monena aamuna (tässä aamun käsitettä on ehkä vähän laajennettu, jatkuen varhaiseen iltapäivään saakka), mietin, pitäisikö sittenkin jättää toimiston pysäkki väliin ja jatkaa pari pysäkinväliä eteenpäin. Sama bussi jatkaa meinaan Hietsun rantaan.
Ehkä jonain päivänä.
Sitä odotellessa.

perjantaina 1. kesäkuuta 2007
Väsymys ja kesä
Menee upeesti, ihanasti, mahtavasti! Kaikki on hienosti!
Paitsi että väsyttää.
Haluisin vaan nukkua. Ei ole stressiä, töitä ei ole ylipaljon. Kuitenkin vaan tuntuu olevan koko ajan kiire. Varsinkin monet ulkomaanreissut lyhyen ajan sisällä ovat lisänneet univelkaa. Lisärasitus aiheuttaa myös lisääntyvän unen tarpeen, vaikka saisikin nukuttua sen 6 tuntia yössä (mikä normaalioloissa riittää vallan mainiosti).
Kesällä saa sitten levätä paremmin, vaikka hommaa onkin paljon. Suunnitelmissa on suorittaa opintoja: valtio-oppia, filosofiaa ja yhteiskuntapolitiikkaa. Saa nähdä, miten käy. Viimeisimmät opintosuoritukset taitaa olla joskus alkusyksystä 2005.
Syksyllä valitusolkapää muuttaa Helsinkiin, mikä on kiva. Sitä odotellessa...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)