Huomenna ja perjantaina järjestetään taas kv-tapaaminen. Tällä kertaa matka suuntautuu Tallinnaan, jossa käydää tutustumassa Viron kansalliseen liittoon ja yhteen ylioppilaskuntaan. Sitä ennen kuitenkin on ohjelmassa tiukkaa asiaa. Muun muassa maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thors on tulossa puhumaan.
Toimistolla painaa päälle kovin ensi vuoden toiminnan suunnittelu. Sitä ollaan tässä viimeiset pari viikkoa tehty. Ensi viikolla taas pääseekin tarttumaan ajankohtaisempiin asioihin.
Elena ja Jussi saivat viime viikonloppuna pojan. Mitä parhaimmat onnittelut heille.
keskiviikkona 26. syyskuuta 2007
maanantaina 17. syyskuuta 2007
Vuosijuhlailua Kuopiossa
Lauantaiset KYYn vuosijuhlat ovat onnekkaasti takana ja muuta sananen niistäkin olisi kai paikallaan... Juhla oli kyllä sangen onnistunut. Allekirjoittanut pääsi samaan pöytään lappeen Rantalaisten, vaasalaisten, joensuulaisen ja pari paikallisen kanssa. Laulu raikasi - reilusti yli puolet lauluista alkoi meidän pöydän toimesta.
Vaasan puheenjohtaja sai huijattua minut laulamaan kanssaan myös Madonnan "Like a Virgin" -kappaleen iltajuhlan päätteeksi. Juhlayleisöstä kuului "Toivottavasti ei koskaan enää..." -tyyppisiä kommentteja. Saimme siis yleisön villiksi.
Juhlapuhujana paikalla oli Joensuun rehtori Perttu Vartiainen, joka puhui sangen provokatiivisesti tulevasta Itä-Suomen yliopistosta. Kommenttina tähän pöytähuutomme oli: "Meidän pöytä antaa teidän pöytien tutkinnot." Rehtorin sanoma oli kuitenkin selvä. Enää ei puhuta liittoyliopistosta vaan yhdestä itsenäisestä yliopistosta, jolla on kaksi kampusta.
Armoitettu emerituspääsihteeri Risto Lähteenmäki piti juhlassa puheen ylioppilasliikkeelle. Kaunis puhe.
Muikkikselle ei moni jaksanut enää raahautua seuraavana aamuna. Ei edes paikallinen puheenjohtaja. Laulanta jatkui kuitenkin aamulla, kun saunan lämpiämistä odotettiin.

tiistaina 11. syyskuuta 2007
Urheilua lappeen Rannassa
Kävin eilen maanantaina moikkaamassa ystäviäni lappeen Rannassa. Päivän ohjelmaan kuului paitsi ajankohtaisuuksien läpikäyntiä, myös pienimuotoista urheilua 100 ja 800 metrin juoksu, pituushypyn, kuulantyönnön, keihäänheiton, kiekonheiton ja korkeushypyn muodossa.
Näiden mahtavien urheilusuoritusten jälkeen siirryttiin takaisin Skinnarilaan, jossa saunottiin ja syötiin pizzaa. Ilta jatkui oluen merkeissä aina vähän yli kolmeen saakka, jonka jälkeen ehdin hetken nukkua ennen junan lähtöä.
Yhdeksältä aamulla olin taas jo "pirteänä" toimistolla. Ja paikat suhteellisen jumissa.
Niin, ja alunperin oli tarkoitus lähteä kotiin maanantaina puoli yhdeksän junalla. On se kumma, aina sama juttu, kun sinne lähtee...

keskiviikkona 5. syyskuuta 2007
Maakuntamatkailua luvassa
Katselin tuossa ensi viikon kalenteria. Hirveää kiirettä ei näytä olevan, mutta matkustuskilometrejä kertyy sitäkin enemmän.
Maanantaina käyn lappeen Rannassa, keskiviikkona Jyväskylässä ja perjantaina Lahdessa, jonka jälkeen lauantaina lähden Kuopioon. Junassa saa yleensä ihan mukavasti tehty hommia, vaikka nettiä ei olekaan saatavilla. Saa nähdä, miten ensi viikolla käy.
Matkailu avartaa ja aina on kiva nähdä ihmisiä. Mukavaa vaan kun saa reissat

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)