JYY 74

JYYn 74. vuosijuhlaa vietettiin viime viikonloppuna. Juhlat keräsivät huimat 150 läsnäolijaa sekä pari köyhää lasin taakse. Vaikka osa illasta onkin sumun peitossa omissa muistikuvissani, voin sanoa, että juhlat olivat onnistuneet.

Ennen varsinaista juhlaa pidimme JYYn wanhain toimijain yhdistyksen vuosikokouksen, jossa valittiin pari uutta jäsentä hallitukseen. Ilomme oli suuri, kun paikalle löysi tiensä minun, Saijan ja Sepon lisäksi myös pari muuta wanhaa aktivistia. Näistä T. Himberg valittiin myös yhdistyksen hallitukseen.

Tervehdykset olivat sangen puuduttavaa katseltavaa, ehkä jopa normaaliakin enemmän. Olisin toivonut puheenjohtajakaksikolta hieman enemmän verbaalista reagointia onnitteluihin ja lahjoihin, mutta muuten mentiin perinteiden mukaisesti. Puheenjohtaja Naumanen vei wanhojen tervehdyksen.

Plaseeraus oli vienyt minut kakkospöytään, jonka kokoonpano olikin sangen laadukas. Hyvässä seurassa on mukava juhlia. Lilja, Signe, Kirsi, Teemu ja minä muodostettiin ex-puheenjohtajien ryhmän, joka (kuulemma) aiheutti pahennusta. Omasta mielestämme käyttäydyimme juhlaan sopivalla tavalla.

Joitain pieniä kömmähdyksiä sattui: eräs savolaisvieras esitti laulettavaksi Oodia sitoutumattomuudelle. Luulisi ihmisten tietävän, että se on Pöyhösen tai Naukkarisen homma, mikäli jompi kumpi on paikalla. Jo kolmatta kertaa esitetty puheenjohtajien Pumppulaulu veti salin edustan täyteen itsensä puheenjohtajaksi mieltäviä ihmisiä. Minäkin olin siellä, totta kai.

Sinänsä erinomaista juhlapuhetta häiritsivät ongelmat äänentoistossa. Onneksi "Pertti" riensi apuun. En tiedä, mikä hänen nimensä oli, mutta kyseessä oli vaksi. Mielestäni "Pertti" on hyvä nimi vaksille. Ja "puhe naiselle" on hyvä nimi puheelle naiselle. Turhaan sitä peitellään muuksi. Hyvä puhe se oli, vaikka ei olisi tarvinnutkaan verhota kumppanuuden taakse.

Bussimatkalla Agoralta Ilokiveen oli tarkoitus kuulla Jaatisen tulkinta Tommi Läntisen hitistä Syvälle sydämeen sattuu, mutta erehdyimme vahingossa väärään bussiin. Ilokivessa ei kauaa ehditty olemaan, kun tie vei jo yläkertaan kirkkaiden pariin. Soitin jossain vaiheessa myös ex-kämppikselleni ja haukuin hänet, kun hän ei ollut tullut juhliin.

2003-2006 -hpj:t istuivat alas puhumaan menneistä. Muistelut veivät niin liikennevaloihin kuin Messenger-keskusteluihinkin. Erilaisia muistikuvia tuntui olevan samoista asioista. Mutta sehän on ihan normaalia poliittisessa toiminnassa.

Jatkojen jatkoilla tiputtelin kinkkukiusausta jonkun juhlavieraan päälle. Mutta se oli taas Liljan vika - niin kuin aina. Syömistä edelsivät henkevät keskustelut monien ihmisten kanssa. Katja kertoi kompuroinnistaan kirkkopuistossa. Signe taas halusi jonkun purevan korvaansa.
Sunnuntaiaamuna heräsin puoli tuntia herätyskellon soimisen jälkeen, kun ovikello soi. En mennyt avaamaan, mutta luullakseni siellä oli virpojia. Virvontaa olisi kaivannutkin, mutta sen näköisenä ei viitsinyt mennä ovea avaamaan.

Silliksellä oli mielettömästi porukkaa sielläkin. Pitänee miettiä silliksen konseptia uudestaan, jos siellä noin paljon porukkaa käy. Kylmät nakit ja lihapullat eivät olleet kaikkien mieleen, mutta itselleni riitti siinä vaiheessa, että sain syötyä jotain suolaista kera lämpimän kaljan.

Sillis jatkui perinteisesti syöden, juoden, saunoen, nauraen ja juoruillen. Pääpaino lienee ollut juoruilussa. Vaikka itse en toki sellaista harrastakaan. Tyydyn vaan sanomaan, että onneksi sain pelastettua takkini viime hetkellä.

Jossain vaiheessa sillistä jutut alkoivat taas karata käsistä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun salaperäinen "Katri" vilahti pariinkin otteeseen. Vuotta aikaisemmin "Katri" oli saanut aikamoista kyytiä.

JYYn 74-vuotisjuhla antaa odottaa paljon isolta juhlalta vuoden päästä. Nyt on onneksi vuosi aikaa miettiä, millaisen tukan sitä laittaisi niihin juhliin. Ensi vuoteen valmistautuminen alkaa nyt.

Miksei kaikilla suomalaisilla voi olla yhtä hyvä musiikkimaku kuin minulla?

Eilen se taas nähtiin, kun hevihirvitys Teräsbetoni äänestettiin edustamaan Suomea tämän vuoden ESC:iin Belgradiin: suomalaisilla on ihan helvetin huono musiikkimaku (poikkeuksena toki allekirjoittanut ja harvat muut).

Ei voi sanoa, että Suomen karsinnoissa nyt olisi tänäkään vuonna ollut runsaudenpulaa hyvistä biiseistä, mutta kyllä sieltä muutama ihan kelpo viisu olisi kuitenkin ollut löydettävissä. Parhaana toki Kerkko Koskisen säveltämät Milloin- ja Virginia-kappaleet.

Mielenkiinnolla olen silmäillyt myös Ruotsin Melodifestivalenin karsintoja. Siellä (taas kerran) taso on paljon korkeampi kuin Suomessa koskaan. Ruotsin edustuskappale valitaan 15.3.

Varmaa on kuitenkin se, että taas kannatan ESC:n finaalissa jotain muuta kuin Suomen edustussävelmää. Tämä on tuttua. Pari kertaa on Suomella tainnut olla hyvä edustuskappale (Lordi ei kuulu tähän joukkoon). Viime vuosina olen kannattanut Ruotsia, Viroa, Ranskaa, Romaniaa, Venäjää tai muuta maata. Harvoin on saanut olla ylpeä Suomen edustuskappaleesta.

Tai ehkä vika on minussa. Suomen voitto, tai edes hyvä sijoitus ei ole mielestäni pääasia. Ennemmin nautin hyvästä showsta. Pitkätukkaiset miehet, ilman paitaa ja nahkahousut jalassa ei vastaa mielikuvaani laatuviihteestä.

ESC on ESC ja sellaisena sen kuuluu pysyäkin. Kaiken maailman lordit ja teräsbetonit sitä ei onneksi pysty muuttamaan. Vielä kun suomalaiset levy-yhtiöt vielä haluaisivat panostaa kisoihin niiden itsensä takia, eikä vain siksi, että saa tiettyjä artisteja ja kappaleita tuotua suuren yleisön tietoisuuteen.

Eläköön Eurooppa, eläköön ESC! Suomi voisi jättää viisut väliin, jos ei kunnon viisuja tästä maasta saada valittua. Jatkossa edustuskappaleen valinnan voisi ulkoistaa Viisukuppilalle. Heidän mielipiteensä on aina ollut valistunut ja oikea.