14. marraskuuta 2008

Televisioviihdettä parhaimmillaan

Paina tästä.

Pahoitteluni.

29. syyskuuta 2008

Syyskauden avaus

Koska blogini edellisestä postauksesta on säälittävän kauan, lienee syytä kirjoittaa taas muutama rivi. Hengissä siis ollaan edelleen.

Viime viikonloppu meni opintomatkalla Latviassa. Oli ilo oppia, että tasa-arvo- ja talouskysymyksiin on panostettu. Matkasta jäi hyvä maku, vaikka Ryanairin kanta-asiakasta minusta ei tullutkaan.

Muutoin syyskausi on alkunut aktiivisen opiskelun merkeissä. Opintoja on tarkoitus suorittaa laidasta laitaan, ehkä kieliin eniten paneutuen. Taustalla myös mm. vuosijuhlien suunnittelu on to do -listalla.

Gradu-urakka on alkanut, sillä syksyllä on tarkoitus saada aikaan tutkimussuunnitelma ja tammikuusta (2009!!!) alkaa itse G:n vääntäminen. Saa nähdä valmistuuko yhtä nopeesti kuin SP:llä... Seitsemän vuotta on lyhyt aika, kun tekee HYVÄÄ gradua. :)

Kunnallisvaalit ovat myös tulossa. Ehdolla olen Punikkilassa. Ehdokasnumeroani en vielä ole katsonut. Kaikki ajallaan...

Tällä hetkellä pinnalla: elo ilman viinaa, Itämeren maat, kunnon yöunet, stressittömyys, energisyys, pienemmät vaatteet,...

Tällä hetkellä pohjalla: Ryanair, aamuherätykset, opiskelijabudjetti, Suomen euroviisukutsuartistit,...

Josko seuraava postaus tulisi jo VÄHÄN lyhyemmällä viiveellä...

17. kesäkuuta 2008

Elämää vapun jälkeen

Viimeisestä postauksesta on liian kauan aikaa, joten pieni päivitys lienee paikallaan.

Yksi vuoden kohokohdista, Euroviisufinaali, huipentui kotonani pidettyihin valvojaisiin. Illan saldo oli 1 l giniä, 3 plo tonicia, yksi sitruuna, 30 cl viinaa, kaikenlaista naposteltavaa ja voitto Dimalle. Niin, ja kolme humalaista juoppoa. Itse äänestin Ruotsia ja Venäjää, joten Diman voitto oli mieluisa päätös illalle, joka jatkui aamuseitsemään.

Toimitusjohtajan työt loppuivat ja paluu ravintola-alalle koitti. Kesäkuun alussa tuli 6 vuotta ravintola-alan rautaisena ammattilaisena.

Baarityö on mukavaa, mutta on siinä varjopuolensakin. Harvassa ammatissa ihmiset tulevat sun työpaikalle, haukkuvat sua, heittelevät paperitolloilla, kusevat lattialle, oksentavat matolle (ja sinähän sen siivoat), huutelevat hävyttömyyksiä ja ehdottelevat seksiä. Pari viimeistä on ihan kivaakin, mutta alkupään jutut joskus sapettavat. Onneksi olen kuitenkin Keskisen Suomen paras asiakaspalvelija...

Viime viikolla kävin katsomassa Martti Servoa ja Lauri Tähkää Sataman yössä. Kovat keikat olivat molemmat. Sunnuntaina suunnattiin taas Provinssiin, jossa illan aikana ehdittiin nähdä Paramore, Billy Talent, Disco Ensemble ja Foo Fighters. Onnistunut ilta kaikin puolin.

Vaikka Seinäjoella meillä oli hotellihuone ja oltiin festareilla vain yksi päivä ja yö, niin olin jo ihan rikki. Ei vanha enää jaksa.

Seinäjoen matkakeskus lievästi sanoen haisi maanantaina, kun 1000 ihmistä, jotka eivät olleet käyneet kolmeen päivään suihkussa, eikä enää ollut puhtaita vaatteita matkassa, lähti suunnistamaan etelää kohti samalla junalla kanssani. Haju seurasi junaan. Ei ole minusta festarieläjäksi.

Juhannus menee töissä ja sitten onkin taas jo heinäkuu. Jyväskylä on kesäkaupunki.

5. toukokuuta 2008

Vappuraporttia

Vappu taas oli ja meni, tänä vuonna mitä hienoimmassa säässä. Pitää minunkin kantaa oma osuuteni tuon jalon juhlan raportoinnista.

Vappuaattona oli yliopiston hallituksen kokous. Muut opiskelijaedustajat olivat jo valmiita nostamaan metelin huonosta kokousajankohdasta, mutta mielestäni se oli mitä mainioin. Hallituksesta otettiin myös valokuva historiankirjoitusta varten. Siitä saa myös hyvän työpöydän taustakuvan tietokoneelle.

Aattoiltana lakitettiin Minna Canth perinteisin menoin. Puhkupillien ehkä hieman epävireisen soiton tahdittamana JYYn hallituksen puheenjohtaja piti pesunkestävän demaripuheen. OP taitaa tehdä oppositiopolitiikkaa hallituksessa... :) No kai vasemmistolle vappupuhe on aina valituspuhe. Ja taisinhan minäkin olla yhtä kriittinen hallitusta kohtaan omassa puheessani. Silloin hallituspohja oli toki toinen.

JYY hävisi myös hallitustenvälisen viestikisan JAMKOlle. Säälittävää. Mielestäni surullista on myös, että vastakkain olivat nimenomaan ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan hallitukset. Toivottavasti jatkossa on jotain osallistavampaa kisailua, johon jäsenistö voi laajemmin osallistua. Nöyryytä ammattikorkeakouluopiskelija -mentaliteetti ei saa kadota.

Kun Minna oli saanut lakin, lähdin viettämään omaa, perinteisempää vappua. Aaton myöhäisilta soljui rattoisasti eteenpäin pyykkiä pestessä. Kaksi koneellista sain vapun kunniaksi pyykättyä. Kiloittain raikasta kirjopyykkiä. Voi tätä vapun huumaa.

Vapun päivänä ennen puoltapäivää suuntasimme Saijan kanssa Harjulle pikniköimään. Matka taittui taksilla, kuinkas muuten... Ajoitus osui nappiin, sillä ehdimme näkemään vappumarssin taksin ikkunasta ohittaessamme Kauppakadun.

Piknik oli taas suuri menestys. Ruokavalikoima oli laaja ja laadukas. Myös oma quiche lorraineni sai kiitosta. Sää huomioon ottaen jotain janojuomaa olisi voinut ottaa mukaan. Onneksi pastori toi Pommacia. Siitä Herralle kiitos.

Rehtori teki jokavuotisen pistäytymisensä Harjulle. SYL:n pääsihteeri ja AKAVAn koulutuspoliittinen asiamies olivat kuitenkin murtuneita, kun eivät saaneet tilaisuutta keskustella rehtorin kanssa ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista. Toivottavasti ensi vuonna ei käy näin onnettomasti. Nekin pojat ansaitsisivat hetkensä rehtorin seurassa.

Ilta sujui mukavasti saunoessa ja Ilokivellä laulellessa. Maakuntalaulujen lisäksi laulettiin monia perinteisiä lauluja, joista kaikki pitäisi saada myös JYYn laulukirjaan. Lukuun ottamatta sitä Oi beibiä. Ensi vuodeksi voisi harjoitella myös stemmoja vähän paremmin...

Kun meno alkoi ärsyttämään, lähdimme Mariaan pizzalle ja sieltä ansaitulle yölevolle. Vappu oli taas ohi.

28. huhtikuuta 2008

Facebookittoman elämää

Joudun jatkuvasti perustelemaan ihmisille sitä, minkä takia en ole Facebookissa. Mitään sen kummempaa vastausta minulla ei yleensä ole antaa. En vain koe tarvitsevani sitä. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että olen alkanut missata kavereiden tupareita, synttäreitä, jne - ihan vaan siitä syystä, että tiedot tapahtumista ja kutsut sitä myöten ovat näkyvillä vain Facebookissa. Ja sitten minut "unohdetaan" kutsua..

Mielestäni Facebook on pahemman luokan sosiaalipornoa. Vaikka juoruilu kiinnostaa, koen kyseisen sivuston palvelut rasittaviksi. En ilmeisesti kuulu kohderyhmään.

Positiivista on se, että perusteluissani olen voinut yhdistää kaksi ykkösinhokkiani: sanon liittyväni Facebookiin heti, kun olen ensin innostunut Harry Potter -kirjoista. Ja se päivä ei koita ikinä.

Vappu - tuo punikkien ja ylioppilaiden juhla - koittaa taas. Minna (C.) saa lakin aattona ja vatsat täyttyvät Harjulla päivää myöhemmin. Ilmatkin suosivat, mikäli ennusteisiin on luottaminen.

On muuten hassua, että vappuna juhlivat sekä punikit että ylioppilaat. Punikit kuitenkin edustavat kaikkea päinvastaista kuin mitä ylioppilaat. Ylioppilaillehan ominaista on: edistyksellisyys, proaktiivisuus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, veljeys ja sivistys.

Vappua!

16. huhtikuuta 2008

Hyvä syy maksaa tv-lupamaksu

Yksi hyvä syy lisää rahoittaa Yleisradiota lupamaksuin.

Kuuntele

Voiko maksaa tuplana? Tätä lisää.

11. huhtikuuta 2008

Valitusvirsiä

Ylioppilaskunnassa on käynnissä valitusviikot. Käytössä on mahtavia iskulauseita, kuten: Älä valtaa, valita! Mahtavasti keksitty, sanon minä. Luottamus päätöksentekijöihin on avainasemassa kun asioita viedään eteenpäin. Ylioppilaskunnassa puhaltaa raikkaat tuulet.

Mutta on niitä jarruttelijoitakin. Käsittelyyn saattaa olla tulossa mm. malli, jossa ylioppilaskunnan hallitustyrkyt olisi tiedossa jo edarivaalien yhteydessä, jotta "äänestäjät pääsisivät vaikuttamaan". Ensinnäkin, edarivaaleilla ei ole mitään tekemistä hallituksen valinnan kanssa. Ylioppilaskunnan jäsenet valitsevat edustajisto ja vasta edustajisto valitsee hallituksen. Normaalia edustuksellista demokratiaa.

En voi käsittää tuota suoran demokratian vaatimusta. En usko, että suora demokratia johtaa muuhun kuin epäjärjestykseen. Sehän on nähty mm. suoran demokratian kannattajien toimintatavoissa, jotka ovat pääosin rikollisia, vrt. esim. talonvaltaukset ja muut vastaavat.

Tuosta hallituksen valinnasta taisin kirjoittaa jo pari vuotta sitten. Oli asia silloinkin keskustelussa.

Ylioppilaskunnassa, ja muuallakin, toivoisin päätöksiä tekevän heidän, jotka asioista jotain ymmärtävät. Täten hallituksen pitäisi saada enemmän päätösvaltaa, jota käytetään luottamuksen varassa. Jos edustajisto ei pidä toimista, vaihdetaan hallitus. Nykyinen toimintamalli, jossa asioista väännetään edustajistossa ilman, että edustajat olisivat kunnolla edes tutustuneet asiaan, on älytön, eikä kehitä ylioppilaskuntaa millään tavalla.

Muuten en olisi taas tähänkään asiaan puuttunut, mutta olin viikko sitten Karkkilan kaupunginvaltuuston seminaarissa, jossa suunniteltiin tulevaa. Oli hämmentävää, että joukko keski-ikäisiä vanhoja pieruja on valmiimpi muutoksiin ja uudenlaiseen kehittämistyöhön kuin tulevaisuuden toivot ylioppilaskunnassa.

Pitäisiköhän JYYn edarinkin vetäytyä viikonlopuksi suunnittelemaan tulevaa jossain vaiheessa? Vaikka eihän JYYllä ole tähän syytä, kun ylijäämäkin osoittaa, että varaa jarrutteluun on.