perjantai 30. joulukuuta 2011

Ajanhallintaa ja kalentereita

Tutustuimme lähiopetustunnilla Sumpli.com ja Doodle palveluihin. Nyt tiedän tällaisten palvelujen olemassaolosta. Ehkä ohjelmat ovat tarpeellisia esimerkiksi tapahtumien järjestäjille, mutta itse en koe tarvitsevani tällaisia palveluja. Ajanhallintaohjelmista Doodle vaikutti helpompikäyttöiseltä ja on hyvä esimerkiksi aikataulujen yhteen sovittamisessa. On huomioitava kuitenkin, että osallistujien on hallittava nämä uudet tekniikat.

Google kalenteria on jo mainostettu työpaikan puitteissakin niin paljon, että olen jopa jonkin verran käyttänyt sitä. Olen lähettänyt kokouskutusun työkavereille jne. Kalenteri on kätevä jos on sellaisia asioita joita pitää muistaa. Automaattinen muistutus tulee ennen tapahtumaa esimerkiksi sähköpostiin. Edelleenkin koen hyvin käteväksi perinteisen kalenterin, mikä on aina käden ulottuvilla, mutta näitä uusia käytänteitäkin pitää hallita.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Skypestä ja vastaavista

Nyt on aika ryhdistäytyä ja keskittyä välillä opiskeluun ja rästitehtävien suorittamiseen.
Skypeä olen nähnyt käytettävän, itse en ole käyttänyt muuta kuin messengeriä. Skypeä ei saa/pysty asentamaan kirjaston koneelle ja en innostunut sitä laittamaan kotikoneellenikaan syystä, että jos haluan jonkun kanssa jutella on hänellä myös oltava Skype .
Googlen talk jäi tällä erää testaamatta, mutta nyt tiedän tuollaisen palvelun olemassa olon ja aion kyllä testata kunhan kiireiltäni ehdin.

Pikaviestinä käsite jäi minulle vähän avoimeksi mitä sillä tarkoitetaan. Jos pikaviestitää on myös chattailua niin atk tuen kanssa käytämme ohjelmaa johon voi joko laittaa perinteisen viestin tai reaaliajassa kirjoitella millaisia ongelmia on. Samoin käytän Facebookissa vistittämistä kun joku sattuu olemaan paikalla.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Verkkoyhteisöön tutustuminen

Tutustuin ilmaiseen Kiloklubi verkkoyhteisöön. Se on perustettu painonhallintaa varten. Sivustoilta löytyy painoindeksin laskuri,  ruokien kalorilaskuri ja ruokapäiväkirjan ylläpitomahdollisuus. Lisäksi käsitellään liikuntaa ja elämäntapamuutoksia ja asiantuntijat ovat käytettävissä. Valitsin tämän henkilökohtaisista syistä eli painon hallintaa varten ja toivon saavani uusia ideoita elämäntapamuutoksiin. Yhteisössä on sekä miehiä, että naisia, niissä esiinnytään nimimerkillä ja aika asiallista on käyttäytyminen. Yhteisö ylläpitää vertaisryhmiä, tukipalveluita esim. asiantuntija vastaa ja eri paikkakunnilla järjestetään tapaamisia.

Omasta mielestäni ruokapäiväkirja oli hyvä. Kun vain muisti kirjata aamupalasta iltapalaan päivän syönnit niin sai  päivän kalorimäärän ja vieläpä kommentein kuinka terveellisesti oli syönyt, oliko kuituja riittävästi ja oliko syyllistynyt herkutteluun. Sivusto on aika laaja joten kannattaa keskittyä itselle tärkeisiin aiheisiin ja asiantuntijoiden kommentteihin.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Keskutelufoorumien ihanuus

Tämän osion ajattelin selvittää pikaisesti, mutta kuinka kävikään. Surffailu keskustelupalstoilla on todella mielenkiintoista, mutta myös aikaa vievää puuhaa.
Uppouduin lukemaan lukukokemuksien foorumilla olevia tekstejä. Sinne myös heitin oman kommenttini hömppäkirjallisuudesta http://www.kirjastot.fi/fi-fi/foorumit/thread.aspx?threadId=0d8906dd-6cfb-4fce-9c72-6551f65267e2&so=1 
Kirjastot.fi ammatillisilla keskustelupalstoilla oli kirjastoalaan liittyviä mielenkiintoisia aiheita vaikka kuinka paljon. Tein myös löytöjä sivulta. Keskustelut digitointi kirjastossa ja tekijänoikeus ovat minulle tällä hetkellä tärkeitä aihepiirejä. Tekijänoikeus asiaa selatessani, olin vähän ihmeissäni, kenen kirjoitus on luotettava ja kenen ei. Saako kirjojen kansia skannata vai ei, se jäi vielä epäselväksi.
Chattiin verrattuna kirjoitukset ja kommentit olivat hyvin asiallisia ja yleiskielellä kirjoitettuja, mutta kaiken kaikkiaan tiedon luotettavuuteen kannattaa suhtautua varauksin.   

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kirjaston fanisivu

Tutustuin Facebookissa Hankasalmen kirjaston sivustoon. Kirjastolla oli 160 fania. Fanien oletan olevan kirjaston aktiivikäyttäjiä, sillä vain yhteen aiheeseen oli kirjoitettu kommentti. Tykkää kommentteja oli lähes jokaisessa uudessa kirjaston tiedotteessa tai linkissä. Sivusto oli hyvin ajantasainen, lokakuulle oli runsaasti päivityksiä, tapahtumia, näyttelyitä ja uutuusluettelot. Mitään syvällisempää tai erilaista kuin varsinaisilta kotisivuilta en havainnut. Facebookin termistö, kuten varmaan huomaattekin ei minulta vielä suju.  Hankasalmen kirjaston fanisivun linkki http://www.facebook.com/hankasalmenkirjasto?sk=info ja Hankasalmen kirjaston sivuille pääsee linkistä http://www.hankasalmi.fi/kirjasto/

maanantai 26. syyskuuta 2011

Pikaviestimien käytön harjoittelu

Pikaviestimiä en ole kovin pajon käyttänyt. Kirjastonhoitaja palvelussa on viestittely on ollut kätevää, sitä olen testannut. Mesettänytkin olen ja Facebookissa vähän harjoitellut. G-mailin pikaviestintää olen myös joskus käyttänyt ja juuri tänään testasin sen toimivuutta ja apua, tietenkin kauhea säikähdys kun huomasin ottavani pikaviestiyhteyttä aivan eri henkilöön kuin oli tarkoitus. Siinä sitten hätäisesti etsin ulospääsyä ja lopulta sain itseltäni vihreän pallukan pois...

Viestittelyssä onkin ongelma se, että molempien on oltava tavoitettavissa ja etenkin nuoret eivät enää käytä niitä kanavia, mitä itse vasta opettelee eli esimerkiksi juuri meseä. Aina tulee myös uusia kanavia, joten tavoitettavuus heikkenee ja aikaa kuluu suhteettoman paljon uuden opetteluun.

Työpaikalla voisinkin harjoitella työkavereiden kanssa gmailin pikaviestintää. Uskoisin siitä olevan hyötyä silloin, kun työskennellään eri huoneissa.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Uutta oppimaan

Innolla olen mukana yrittämässä kuinka onnistun surffailemaan sosiaalisessa mediassa. Toivottavasti tämän kurssin myötä ymmärrän paremmin millaisia vaihtoehtoja on käytettävävissä eri kanavissa ja osaisin hyödyntää niitä myös itsekin.